Kaitsu tyyppaa Teräsmiestä.Suomen maankamaralle laskeutuminen on joskus hikistä hommaa. Lämpötila taisi näyttää +26 kun Helsinki-Vantaalle pääsi ja viimeistään silloin pystyi hyvällä omalla tunnolla heittämään toppatakin pois. Toukokuun helteet olivat päällä.
Helsingissä kiipeilyt jäivät kavereiden näkemisen, Suomen lätkämatsin ja helteen vuoksi hieman sivuasiaksi. Tosin motivaation siemen istutettiin syvälle, koska Helsingin boulderpaikat ovat melko hienoja ja varsinkin klassikon aseman saavuttanut Mellunmäki vaatii vielä uusintakierroksen jos toisenkin. Onneksi näin koska Turussa kiipeiltiinkin sitten kaikin mahdollisin keinoin.
Ohjelma: Lähtö 9.03 Helsingistä (juna tietty myöhässä 1h20 min, hyvä VR!), perillä 12.20. Pikainen käynti Akin kämpillä. "Tänään olin suunnitellut sellaista, että aloitellaan köysittelyllä ja sit ilta boulderoidaan niin pitkään kunnes tulee pimeä." Aha, no hyvältä kuullosti ja niin myös tehtiin. Syömisiä ei hirveästi kerennyt miettiä ja vesisadekkaan ei sotkenut suunnitelmia. Reitit kiivettiin vaikka olivat märkiä tai sit etsittiin paikka missä ei sada. Kun on intoa täynnä niin janon ja nälän tunne unohtuu hyvin nopeasti, joten kuten Veikka Gustafsson sanoo:" Hyvä vuorikiipeilijä on sellainen joka muistaa klipata sulkurenkaan köyteen kun on tarvis ja syö, vaikka oksettaakin." No ihan noin rankka ei meidä päivä ollut mutta syödä piti jatkuvasti jotakin tai muuten leikki loppuisi lyhyeen. Illalla keprujen jälkeen olikin hyvä mieli suunnata kohti Poria.
Pori. Tutkimaton paikka. Taisi boulderkärpänen iskeä pahasti, koska katuharja oli ensimmäisiä mitä tuli hankittua siellä. Kiviä on aivan lukematon määrä, jotkut laadukkaita ja jotkut vähän huonompia. Mutta vara on valita parhaat päältä. Sinne tuli muutama hyvä reitti avattua ja muutama probleema jätettyä (Solo Rap -projekti ja Titanium -projekti), jotka visuaalisuudellaan ja muuveiltaan ovat jotain sellaista mitä en ole Suomessa aivan heti tavannut. Koitan näistä saada kuvia kalastettua. Harmi kun joutui lähtemään pois liian aikaisin. Sormet olivat jo niin hellänä, että ei niillä nahoilla olisi pystynyt kiipeämään. Mutta kelläpä ei espanjalaisen räpin tahtiin harja heiluisi! Mutta sitä vain ihmetteli, että miksi paikalliset jäivät mieluummin keiviin hakkaamaan kuin että olisivat lähteneet meidän mukaan metsään? (Ehkä syynä oli seura tai ne miljardit itikat! :))
Porin jälkeen oli tarkoitus suunnata Tampereelle. Lunnaksen Janin kanssa oli sovittu kiipeilyt torstaille eli 7.15 junaan ja 8.45 suoraan lähtö kalliolle, jonne oli tunnin ajomatka. Hänellä oli hieman selkä kipeä eikä pariin päivään ollut pystynyt kävelemään ja päätös lähteä kiipeilemään syntyi vasta muutaman relaksoivan jälkeen. Mutta kyllä yksi 7c+ f.a. tehdään vaikka kokovartalopuudutuksen avulla:) Onnea Bar Jesuksen ensinoususta! Melko naurettavista krimpeistä joutuu kruksin vääntämään..heh. Kalliojärvi on perus Suomisportin ilmentymä, helppoja ja kovia reitttejä, tuskallisilla ja enemmän tuskallisilla krimpeillä kiipeilyä. Jani näytti jonkun 8b projektin ja aika napakalta se näytti..järvi kallion vieressä tuo aina plussaa fiilikseen.
Kalliojärvellä riittää projektia.Mutta mutta..reilu kuukauden reissu on nyt takana ja päälimmäinen tunne on, että näitä lisää! Monta hienoa reittiä tuli kiivettyä, mutta monta jäi vielä hautumaan. Nyt vain odottamaan nahkojen palautumista, viikonloppureissuja ja keskittymään paikallisiin projekteihin.
Nähdään kallioilla!
p.s. Poriin on kuulemma saapunut joku fanaattinen boulderhunter...
