Kruxin boulderin esittelyvideo
Turussa on paikka, jossa kiipeilijä voi olla kuin kotonaan...
"Tarve esittelyvideolle syntyi remontin jälkeen. Kruxin boulderi on mielletty ehkä paikaksi, jossa käy vain "salaseuran" jäsenet. Videolla haluttiin esittää, että paikka on ehkä vähän mystinen, mutta lähestyttävä. Kävijöitä mahtuisi lisää, ja tilat ovat nyt kunnossa. Idea videoon syntyi erikoisuudesta, jotka löytyvät bouldersalin katosta. Paikalla on todella omalaatuisensa tarina... moni ei varmasti tiedä, että kengät ja housut, jotka lopussa näkyvät, ovat oikeasti alun "salakiipeilijän"."
Mestarien aamiainen
"Kuulivuori Kustavissa. Neljä vuotta, kolme kesää. Reitti jonka toiset saittaa, toiset työstää. Niitä reittejä, joihin ei pystynyt eden muuveja aluksi tekemään, mutta joka pikkuhiljaa alkoi käymään järkeen. Hetki hetkeltä. Yleensä pystyin vain kolme yritystä reitille ottamaan. Itse kuuluin tuohon jälkimmäiseen ryhmään. Sormenpäät verillä poistuin paikalta, ennen syksyä 2015. Mutta oli sen arvoinen. Ja parasta oli, että kaveri kiipesi samalla kerralla! Klassikko. Mystinen. Kannattaa tankata hyvä aamupala ennen tälle lähtöä. Vihdoin pääsen eteenpäin Kustavikiipeilyssä..."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti