Ehkä on koittanut aika, jolloin kehityt kiipeilijänä huomaamattasi...
Kiire töissä. Kiire opiskeluissa. Kiire kotona. Tai parhaimmillaan kaikki kolme...
Ja haluaisit kiivetä uusia reittejä.
Onko tämä elämääsi?
Jos tunnistit näistä itsesi, uskoisin, että kuulut siihen joukkoon, johon varmaan 95 prosenttia kiipeilijöistä kuuluu. Jos kuulut siihen 5 prosentin joukkoon, niin olen jo nyt hieman kateellinen...
Kun aloitin kiipeilyn, minusta tuntui siltä, että voin käyttää kaiken maailman ajan vain kiipeilyyn. Alussa melkein käytinkin. Mutta liika aika voi olla vaaraksi...
Ennätykseni oli 21 kiipeilypäivää putkeen. Sisällä.
Tämä on jäänyt elävästi mieleeni. Tosin tuolloin en vielä tiennyt, mihin se johtaa, tai onko siinä mitään järkeä ylipäätään.
Nyt tiedän, että ei ollut.
Välillä mietin, että voi kunpa silloin olisi tiennyt sen mitä tietää nyt... Voin kertoa sinulle esimerkin. Seurassamme oli aikoinaan henkilö, joka treenasi todella paljon. Hän kävi esimerkiksi rullaluistelemassa aamulla 45 kilometriä ENNEN lähtöä kallioille. Kuulemma pohkeet olivat hieman tukossa... Tästä sain sellaisen käsityksen, että on pakko treenata paljon ja koko ajan, jos haluaa kiivetä kovaa.
Melkein olisin toivonut, että tuolloin olisi ollut joku, joka kertoo missä on järkeä ja missä ei. Nykyisin on jo melko paljon hyvin erilaisia resursseja käytössä, mistä saa tietoa treenaukseen liittyen, mutta yksi heikkous niissä aina on.
Ne kaikki ohjelmat vaativat tiettyyn aikatauluun sitoutumista.
Mitä jos säännöllinen treenaaminen on muisto vain? Mitä jos on mahdollista kiivetä vain kerran viikossa viiden minuutin varoajalla ja silloin on kiivettävä kahdessa tunnissa viikon edestä? Nollasta sataan vartissa niin sanotusti. Kuvittele, mitä vahinkoa tällainen voi tehdä kropalle.
Mitä perheellisen elämä on opettanut on se, että treenaamiseen on suhtauduttava eri tavalla. Ei tarvitse aina olla sitä tiettyä kaksituntista, jolloin voi vain treenata. Tai päiviä. Miten siis voi treenata jos ei säännöllisesti?
Vastaus on: OHIMENNEN.
Käytännössä, jos sinulla on pieni hetki, jolloin voi jotain tehdä, niin tee. Venytellä voit muun muassa milloin vain. Ja on monia muitakin juttuja...
Olen melko varma, että on muitakin, jotka painivat samojen pulmien kanssa. Kiipeilyssä haluaa kehittyä (kyllä, tämä on useimmilla tavoite ja myönnä pois, niin sinullakin) ja siinä voi kehittyä, vaikka ei aina pääsekään kiipeämään säännöllisesti. Ominaisuuksia, jotka kehittävät kiipeilyä, voi treenata milloin vain. Uskon, että moni jo ajatteleekin näin. Ainakin niillä, kenellä elämäntilanne on jo ajanut kokopäiväisen kiipeilyn ohi...
Myönnän. En itsekään aina jaksaisi treenata tai miettiä kiipeilyä, jos tiedän, että seuraava ulkokiipeilypäivä on ehkä kahden viikon päästä. Siksi olen miettinyt seuraavaa...
Mitä jos jakaisimme ideat kaikille? Niin aloitteleville, kuin perheellisille, tai muuten kiireisille, jotta se vuoden ainoa viikon ulkomaanreissu voisi olla pikkuisen miellyttävämpi?
Tässä ideani
Aivan kuten meni ohimennen ketunhäntä mankasta valkoiseksi aikoinaan, treenaaminen voi tapahtua myös ihan ohimennen.
Jaa Instagramissa (jos et ole jo liittynyt, tässä viimeistään syy liittyä) kuva tai video, jossa treenaat #ohimennenKM. Videot voivat olla Instagramissa 15 sekunnin mittaisia. Voit kirjoittaa vaikka kuvailun tilanteesta, joka ajoi sinut treenaamaan ohimennen ja mitä keksit tehdä. Voit käyttää myös hastageja #kiipeily #treenaaminen, jotta mahdollisimman moni sen löytäisi.
Jaa Instagramissa (jos et ole jo liittynyt, tässä viimeistään syy liittyä) kuva tai video, jossa treenaat #ohimennenKM. Videot voivat olla Instagramissa 15 sekunnin mittaisia. Voit kirjoittaa vaikka kuvailun tilanteesta, joka ajoi sinut treenaamaan ohimennen ja mitä keksit tehdä. Voit käyttää myös hastageja #kiipeily #treenaaminen, jotta mahdollisimman moni sen löytäisi.
Mitä on ohimennen treenaaminen? Sen voit päättää itse. Kunhan se vain palvelee kiipeilyä. Se voi olla vaikka:
- "tuli tuossa ohimennen tehtyä vatsalihasliikkeitä kun lapsi oli keinumassa",
- "tuli tuossa tehtyä vähän vastaliikettä kun odotin ulko-ovella, että lapsi tulisi sisälle", tai
- liike, mitä tuli yövuorossa tehtyä.
Alla esimerkkikuva ja teksti.
Tuli tuossa #ohimennenKM tehtyä vähän vastaliikettä kuminauhalla #kiipeily #treenaaminen kun vietin laatuaikaa rouvan kanssa katsomalla The Voice of Finlandia |
Nyt sinulla on mahdollisuus auttaa muita kiipeilijöitä. Ja samalla saada itse uutta motivaatiota treenamiseen uusista ideoista.
Tavoitteena on, että #ohimennenKM hakusanalla löytyisi aimo paketti erilaisia liikkeitä, joista muun muassa aloittelevat kiipeilijät voisivat ottaa vinkkejä.
Kuulostaako idea hyvältä? Siinä tapauksessa jaa ideasi... noh... #ohimennenKM Instagramiin. Muista myös tykätä muiden ideoista, koska mitä useampi ideasta tykkää, sitä useampi kavereistasi sen saa tietoonsa. Tägää vaikka kaverisi kommenttikenttään, jos uskot, että hänelle voi liikkeestä olla hyötyä. Ja ei haittaa vaikka sama liike esiintyy useaan kertaan. Se voi olla tehtynä vaikka eri tilanteessa. Mitä erilaisimpiin tilanteisiin liike sopii, sen parempi.
Ehkä on koittanut aika, jolloin kehityt kiipeilijänä ihan huomaamattasi, ohimennen.
Terveisin
Jussi
Ketunhäntä mankassa - aina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti