torstai 20. lokakuuta 2016

Tekniikkakurssin jälkipuintia

”Olisiko tämä kurssi pitänyt nimetä Kiipeilyn voima -kurssiksi?”

Näin naureskelin kun katsoin osallistujalistaa ja kävimme lauantaina 15.10.2016 läpi asioita, miksi tekniikkakurssille oli tultu. Vahvana stereotypiana elää edelleen käsitys siitä, että naiset ovat parempia tekniikassa ja miehet taas ovat vahvempia. Tämä ei tietysti pidä paikkaansa.

Kiipeilytekniikka nimittäin tuo myös eräänlaista kiipeilyvoimaa.

Kun osaa käyttää esimerkiksi momentumia hyväkseen, painopisteestä tulee kaveri eikä kiusantekijä, joka yrittää repiä sinua koko ajan pois seinältä. Samalla kiipeilystä tulee vaivattomampaa, taloudellisempaa ja nopeampaa.

Jalan pivotoinnista puhumattakaan. Tai eri tekniikoista, joilla ladonovi-ilmiö saadaan torpattua tehokkaasti.

Tulipa kurssilla jopa esitettyä yksi tapa käyttää ”vapaata” jalkaa, joka oli kurssilaisille ihan vieras.

Samoin keskittymällä käsien, sormien ja jalkojen asentoon, kiipeilystä tulee aktiivista eikä se rasita niin paljoa kyynärvarsia tai olkapäitä, esimerkiksi.

Kuten kurssikutsussa jo mainitsin, hyvä tekniikka ehkäisee pikkuhiljaa, salakavalasti syntyvien kiipeilyvaivojen synnyn. Tästä oli kurssilaisilla jo kokemusta.

Oli olkapäävaivaa.

Oli kyynärvarsivaivaa.

Ja näitähän kiipeilytekniikkaan ja -asentoon keskittymällä voi ehkäistä. Se on kuitenkin halvempaa kuin hieroja/fysioterapiakäynnit.

Kiipeilytekniikkakursseista on muutenkin jäänyt aina hyvä mieli. Pidimme Joensuussa joskus kuusi-seitsemän vuotta sitten ensimmäisen kerran seuralaisille tarkoitetun tekniikkakurssin.

Kuulin vasta vuosia jälkeenpäin, että ilman tuota kurssia eräs henkilö ei olisi enää kiipeilyä jatkanut.

Ja nyt samainen henkilö oli mukana myös lauantaina 12 muun asiasta kiinnostuneen kanssa.

Yksi heistä oli aloittanut kiipeilyn vasta kaksi viikkoa aikaisemmin alkeiskurssilla. Ja hienoa, että hän tuli heti mukaan! Koska kuusi kuukautta on se aika, jolloin kiipeilytekniikka kehittyy tietynlaiseksi, ja sen jälkeen sitä on jo vaikeampi lähteä korjaamaan.

No mutta. Lupasin kurssin päätteeksi laittaa tänne muutamia juttuja muistutukseksi, mitä kävimme läpi. Jumppia ja vastaliikkeitä. Tässä on vain muutama esimerkki, ja yritän blogiin päivittää lisää liikkeitä, mitkä olen havainnut hyväksi.

Niin ja tämän unohdin sanoa lauantaina. Tekniikkaharjoitukset on aina hyvä käydä hyvillä voimilla läpi. Ettei tule vahingossa kehitettyä turmiollisia liikemalleja. Eli muun muassa lämmittelytreeninä todella oiva juttu, kuten moneen kertaan lauantaina mainitsin.

Kiitokset vielä kaikille kurssilaisille! Paljon tuli varmasti asiaa (ja asiatonta), mutta niitä on hyvä yhdessä pohdiskella aina kiipeilyn lomassa, jos ei kaikkea itse muista, miten jokin asia meni.

Tässä kertauksena muutamia kurssilla käytyjä asioita.

Harjoituksia

Hiljaiset jalat, liimatut kädet, jalkojen vaihto, käsien vaihto, poikittain kiipeily jalkaa pivotoimalla ja flägäämällä kylki edellä, tennispallojen kanssa kiipeily, kaveri osoittaa kepillä seuraavan otteen...

Flägäys


Tämän kaverin videot kannattaa muutenkin käydä läpi.

Muutamia joogavenytyksiä kiipeilijöille

Näitä löytyy pilvin pimein kun vain laittaa hakusanaksi "yoga poses for climbers" Googleen. Minulla on vielä muutama venytys takataskussa, mitä ei näistä vielä löydy...

Coretreeniä kiipeilijöille

Lankun variaatiot ovat erityisen osuvia.

Ja jumppakuminauhalla (sillä kevyimmällä melkeinpä) kannattaa tehdä erilaisia olkapään kiertoliikkeitä. Kuminauhan toinen pää oven kahvaan kiinni ja eikun vain kääntelemään.

Sormien ojentajat




Tavallinen kuminauha sormien ympärille ja 3 x 20 ojennusta esimerkiksi kolme kertaa viikossa. Voi käydä sormi kerrallaan läpi, kuten kuvassa tai sitten vain kaikkien sormien ympärille kerralla. Pumpata ei saa. Pitäisi näppien pysyä ainakin vähän paremmassa kunnossa.

Tässä dokumentissa on ohjeita olkapääpotilaalle, mutta ennen kuin niin pitkälle vaiva kehittyy, ainakin noita jumppakuminauhalla tehtäviä liikkeitä kannattaa tehdä vaikka jo nyt viikottain.

Niin ja voihan sitä myös ajatella, että jos kiipeilytekniikka osaisi laulaa, niin se menisi varmaan näin että "jos haluut päästä ylemmäs niin mä annan sulle tikkaat." :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti