Humpsahdus

Pakolla ei tule kuin vain rumaa jälkeä. Sen sai taas eilen tuta, että ylpeys todellakin käy lankeamuksen edellä. Parhaat kiipeilykelit on käytettävä hyväkseen ja silloin ei aina muista kuunnella mitä kroppa tai mieli sanoo. Väsyneenä harvoin saa mitään aikaan ja kiipeilyssä se voi tarkoittaa sitä, että silloin käydään päivystyksen kautta ennen kuin pääsee kotia. Kantti lähti hieman lapasista ja siinä ei sitten ollut muuta vaihtoehtoa kuin tulla persiilleen alas pädille. Niska hieman retkahti, mutta ei onneksi pahempaa. Taas tosin sai kokea sen, että koiratkin tuntuu saavan parempaa kohtelua eläinlääkärillä kuin ihmiset Joensuun terveyskeskuksessa. Lääkäri melkein haukkui lyttyyn kun olin iljennyt tulla vastaanotolle, anteeksi pyydellen sai lähteä pois. Tämä on niin mitätön vamma.. että huolestu sitten jos tunto lähtee raajoista! Kiitos vaan. Jotain hyvää vastaanotolle jonottamisesta tosin oli: keksin nyt miten pääsen listalle, joka on tähän mennessä tuottanut vaikeuksia kantilla. Tai ainakin teoriassa suunnitelma on. En malta odottaa, että pääsisin Italian reissun ja länsirannikon boulderoinnin jälkeen sitä yrkkäämään. Toivottavasti ei vielä ole helteet..

Tässä kuvia viime viikon Jeron reissulta.

Sami Koponen tavoittelemassa listaa. Hauska yhden muuvin reitti. Konstikas alku tosin.

Sami voitti männä viikolla vaikeuskiipeilyn Suomen mestaruuden sarjassa 94-95. Saapi nähdä mitä kesällä tapahtuu: Ruukkuäheltäjä Heinävaarassa oli mennyt jo helposti ja kuka sitä reittiä on kokeillut, tietää nostaa hattua suoritukselle.


Jussi Rahomäki kiipee kuin näätä!








Kantilta, vai olisiko lempinimi tälle "Fievel"? Eilen kun sattui jännä yllätys reitin yläkahvoilla: siellä makasi kuollut hiiri!








Heel hook saatava tarkasti, muuten tulee lähtö.







Legenda, yksi Jeron klassikoista.











Ville Komu oli muuten käynyt Oivallukseen tekemässä toistonousun. Greidi on 7a.

Lumiapinan kuuma kylpy

Reittiin tutustuminen kannattaa tehdä aina varovasti.

Lupasin laittaa hieman kuvasaldoa Liperin seuraavasta projektista. En tiedä onko tälle istumalähtöä tehty ja onko kantin nimi vain Kantti mutta istumalähtöä on kiva yrittää saada aikaan, joten itselle se ainakin on vielä projekti. Seisomalähtö reitille on tehty ja greidi on jotain 6c vaikka siitäkin on eriäviä mielipiteitä olemassa. Mutta mitäpä kiipeily olisi ilman spekulaatioita. Topo kivestä on olemassa mutta ilmeisesti se on vielä jossain kateissa.

Mutta kunhan kelit ovat taas suotuisammat niin tätä mentävä taas yrittämään. Tuntuu tuskaiselta mutta kruksin läpi on vain yritettävä puskea. Tosin Jerossa on eräs nimeton reitti mielessä, jonka greidiä ei ole kait vielä vahvistettu..mutta hankala se on. Toivottavasti ennättää käydä molemmissa paikoissa.


Projekti Lumiapinan ensimmäinen muuvi. Pädi on melkein kohdallaan..











Tiukkaa vääntöä :)











Kruksi. Enää tarvitsee pitää kynsillä kiinni ja läppästä vasemmalla kädellä sloupille. Ja sitten jalka lähtöotteelle ja enää kantti kiivettävänä.. saa nähdä löytyykö tähän jotain järkevämpää beettaa sitten myöhemmin.

Oivallus f.a.

Innokkaat koppakuoriaiset tähystelemässä kiviä jälleen. Eräät kiipeilivät ilman kenkiä mutta se sitten on aivan eri tarina.. kuuleman mukaan voi saada flunssan jos kävelee ilman kenkiä metsässä lumihangessa. Mutta fakiirimaton päällä seisominen on siihen verrattuna vielä hölmömpää.. no hei, 50v. sitten ihmiset kävelivät metsässä ilman kenkiä ja se oli ihan normaalia. Nyt käydään kaupasta ostamassa fakiirimatto. Vähän perspektiiviä asioihin :)

No mutta, takaisin kiipeilyyn. Lauantaina 17.4.2010 oli ilmeisesti maan vetovoima hieman normaalia vähäisempää tai sitten planeetat olivat oikeissa kohdissa. Liperissä kummitteli eräs linja kolmen vuoden ajan mutta nyt se projekti oli aika saattaa päätökseen. Meillä tosin oli jo selitykset valmiina mikäli se jäisi vielä kiipeemättä: kivelle on satanut tuhkaa ja se on siksi liukkaampi.. tai aurinko nyt vain sattuu paistamaan liian kirkkaasti. Mutta onneksi selityksiä ei tarvittu. Oivallus sai ensinousunsa.

Kaikki kuvat on ottanut Henri Pesonen ja lupa kuvien julkaisuun on kysytty. Kuvaaja itse näkyy varpaineen yllä olevassa kuvassa.

Projekteilla on se paha tapa, että jossain vaiheessa (ainakin toivon mukaan) niille saadaan päätös. Sinänsä oli sääli kiivetä tämä reitti, koska luulen, että toiste en sitä enää kokeile. Sen verran siihen on aikaa uhrattu. Toisaalta se vapauttaa resurssit toisille reiteille ja uusille projekteille. Mutta tunne sen jälkeen kun reittiä on kolme vuotta työstänyt ja vihdoin tajuaa olevansa huipulla on, että tässäkö tämä? Että niin se vaan meni. Miten tähän pitäisi suhtautua? Olenko nyt eri ihminen? Tietysti alkuhämmennyksen jälkeen tulee väkisinkin hymy naamalle ja se tunne kantaa vielä useita päiviä. Joskus on miettinyt, että minkälaista olisi jos kiipeilyn jälkeinen olo säilyisi arjessakin? Ehkä se on parempi, että on asioita joiden pariin voi tuota oloa lähteä hakemaan, muutenhan se ei olisi enää erikoista. Hölmöläisten hommaahan tämä sinänsä on kun ajattelee: koitetaan kiivetä kiven päälle mahdollisimman hankalasti, sorminahat on verillä, sääret ruhjeilla ja parhaimmassa tapauksessa jopa kynsi repeää irti. Mutta silti en juuri parempaa tekemistä keksi. Omistautuminen hommaan on parhaimmillaan melkoista ja se asenne kantaa myös muille elämän osa-alueille.

Seuraavassa hieman kuvia reitiltä. Greidin pohtijoille, oma tunne on, että se voisi olla 7b kun vertaa seudun muihin reitteihin, miten kauan olen sitä työstänyt ja kuitenkin kiipesin jo tuon tason reittejä pari vuotta sitten ja tähän ei ollut silloin vielä mitään saumaa. Keli oli loistava ja se tuntui jopa helpolta. Kesäkuumalla voi sitten asiat olla toisin. Tosin Turun Flyygeliin verrattuna mantteli ei ole aivan ehkä yhtä paha, tosin käyn sitä toukokuussa toivottavasti kokeilemassa taas niin tiedän, olenko yhtään kehittynyt. Oivalluksen greidi voisi olla lähempänä 7a+, mutta toistonousijat sen voivat sitten 7a:ksi greidata :) Mutta hankala se on. Miten manttelin greidaat?

Oivalluksen ensimmäinen muuvi. The first move.








Mantteli.








Avainkrimpin tavoittelua. Hieman näkyy listassa mankkaa.
Searching for the key crimper.







Löytyi.
Got it.







Mantteli könytty ylös. Tällöin tajusin, että oikeasti olen tässä. Onneksi Ansa rauhoitteli alhaalla. Enää helppo släbipätkä kiivettävänä.
This time I realized that I am actually here! Now I just have to do about 3m slab climbing..easy part but the tree just behind makes you wanna not to fall..




Hiukka jänskätti.
Släbs are not my cup of tee :)










Se tarina tuli päätökseen ja uusi voi alkaa. Kiitos kavereille, oli juuri oikea päivä olla kiipeilemässä. Seuraava projekti voi alkaa, joka lähtee Oivalluksesta oikealle. Laitan siitä muutamia kuvia tulevien päivien aikan. Projektin nimi on "Lumiapinan kuuma kylpy". Ai niin, seuraavassa on reitin oikean käden kruksiote.

Projecto Liperi

Muuttolinnut sen ovat kertoneet: nyt on aika luoda ulkokuori uusiksi ja muuttaa muoto koppakuoriaiseksi. Pädi selkään ja metsään, ei siis kovin hukassa voi olla. En muista "urani" aikana vielä näin täydellisiä ulkokiipeilykelejä olleen. Noin 10 astetta lämmintä, vieno tuulenvire ja pilvetön taivas. Mitä siis terve heteromies viikonloppuisin keksisi kuin ottaa oma patja mukaan, mankkasäkki, harja siihen kylkeen ja suunnistaa metsään. Täydellistä.

Liperissä on kolmen vuoden ajan härnännyt projekti, joka on tuntunut aivan mahdottomalta mutta samalla niin mahdolliselta. Ensimmäiseksi paikaksi ei oikeastaan edes ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä kokeilemaan "kulmareittiä, jossa on aivan sairas manttelointi". Vuosia mietimme, miten ihmeessä sen voi päästä, pitääkö käydä treenaamaan yhden käden punnerruksia vai mitä. Kuinkas ollakaan. Ansa oli mukana tuona lauantaina ja bongasi jonkin olemattoman kynsikrimpin muuten niin sileän kiven pinnassa. "Eikös tuosta saisi kiinni?" Ei näillä sormilla.. no ei sormilla mutta kynnet siihen upposi varsin hyvin. Se muodostuikin ratkaisuotteeksi.

En tiedä oliko kelin ansiota vai mikä mutta ensimmäistä kertaa ikinä näin jonkun mantteloivan sen ylös. Jussi Rahomäki pungersi varsin helpon näköisesti kiven päälle. Minä menin seuraavana. Jalat heilui taas missä sattui mutta onneksi kynnet pitivät, tällä kertaa. Arveltiin, että jos mantteli on 6b ja alku on 6b niin eikös reitin greidi silloin ole 6b? :) Kuka reittiä meneekään kokeilemaan niin voi varauta, että se "beats the crap out of you!" Melkoisen piesty olo on ollut kahden päivän jälkeen jolloin sitä on kokeillut: haljennut kynsi, sääri ruhjeilla ja veressä sekä polvessa komea mustelma. Ensinousu oli muutamasta hetkestä kiinni. Eikä tainnut Rahomäkikään selvitä aivan ilman kolhuja.. mutta mikä parasta, kulman vieressä on kantti, jonka istumalähtö on vielä komeampi ja vaikeampi kuin mantteli! Ja eilen Rahomäki kokeili poikkaria joka yhdistää koko kulman ja jatkuu ylös kanttia, jonka lopussa on "kevyt dyno". Aivan mahtavaa. Tuolla kivellä riittää vielä moneksi kertaa hupia vaikka se on vain yksi kivi. Ja puhumattakaan niistä suorien seinien kynsioteprojekteista.."tuosta pitää muuten päästä ylös", sanoo toinen. "Okei", kuuluu vastaus.

Thäks Ansa otteen bongauksesta sekä muille urheille kiipeilijöille. Projekti on vielä projekti mutta kun hetki on oikea... Seuraavassa hieman kuvasaldoa kolmen viimepäivän ajalta.

Projecto Liperi ei tunne armoa.









Jussi Rahomäki työstää alkua.






















Ensimmäinen ulkokiipeilykerta meni hyvin, vaikka sorminahat olivatkin lujilla.













Kiipeilyä Liperin peräkivellä maanantaina 12.4.2010.













Teemu Kärkkäinen tyyppaa kanttia. Jussi Rahomäki spottaa.

Tässä hieman esimakua, mitä kiipeily Pohjois-Karjalassa voi olla. Tavoitteena on lisätä Karelian Kiipeilijöiden sivuille osio, jossa olisi kuvin esitelty näiden seutujen kiipeilypaikkoja. Tämä antaisi myös kuvan uusille seuran jäsenille, ja miksi ei muillekin, siitä, millaisia paikkoja täällä on olemassa. Kaikki uudet jäsenet rohkeasti vain mukaan!

Nähdään kivillä!