Oivallus f.a.

Innokkaat koppakuoriaiset tähystelemässä kiviä jälleen. Eräät kiipeilivät ilman kenkiä mutta se sitten on aivan eri tarina.. kuuleman mukaan voi saada flunssan jos kävelee ilman kenkiä metsässä lumihangessa. Mutta fakiirimaton päällä seisominen on siihen verrattuna vielä hölmömpää.. no hei, 50v. sitten ihmiset kävelivät metsässä ilman kenkiä ja se oli ihan normaalia. Nyt käydään kaupasta ostamassa fakiirimatto. Vähän perspektiiviä asioihin :)

No mutta, takaisin kiipeilyyn. Lauantaina 17.4.2010 oli ilmeisesti maan vetovoima hieman normaalia vähäisempää tai sitten planeetat olivat oikeissa kohdissa. Liperissä kummitteli eräs linja kolmen vuoden ajan mutta nyt se projekti oli aika saattaa päätökseen. Meillä tosin oli jo selitykset valmiina mikäli se jäisi vielä kiipeemättä: kivelle on satanut tuhkaa ja se on siksi liukkaampi.. tai aurinko nyt vain sattuu paistamaan liian kirkkaasti. Mutta onneksi selityksiä ei tarvittu. Oivallus sai ensinousunsa.

Kaikki kuvat on ottanut Henri Pesonen ja lupa kuvien julkaisuun on kysytty. Kuvaaja itse näkyy varpaineen yllä olevassa kuvassa.

Projekteilla on se paha tapa, että jossain vaiheessa (ainakin toivon mukaan) niille saadaan päätös. Sinänsä oli sääli kiivetä tämä reitti, koska luulen, että toiste en sitä enää kokeile. Sen verran siihen on aikaa uhrattu. Toisaalta se vapauttaa resurssit toisille reiteille ja uusille projekteille. Mutta tunne sen jälkeen kun reittiä on kolme vuotta työstänyt ja vihdoin tajuaa olevansa huipulla on, että tässäkö tämä? Että niin se vaan meni. Miten tähän pitäisi suhtautua? Olenko nyt eri ihminen? Tietysti alkuhämmennyksen jälkeen tulee väkisinkin hymy naamalle ja se tunne kantaa vielä useita päiviä. Joskus on miettinyt, että minkälaista olisi jos kiipeilyn jälkeinen olo säilyisi arjessakin? Ehkä se on parempi, että on asioita joiden pariin voi tuota oloa lähteä hakemaan, muutenhan se ei olisi enää erikoista. Hölmöläisten hommaahan tämä sinänsä on kun ajattelee: koitetaan kiivetä kiven päälle mahdollisimman hankalasti, sorminahat on verillä, sääret ruhjeilla ja parhaimmassa tapauksessa jopa kynsi repeää irti. Mutta silti en juuri parempaa tekemistä keksi. Omistautuminen hommaan on parhaimmillaan melkoista ja se asenne kantaa myös muille elämän osa-alueille.

Seuraavassa hieman kuvia reitiltä. Greidin pohtijoille, oma tunne on, että se voisi olla 7b kun vertaa seudun muihin reitteihin, miten kauan olen sitä työstänyt ja kuitenkin kiipesin jo tuon tason reittejä pari vuotta sitten ja tähän ei ollut silloin vielä mitään saumaa. Keli oli loistava ja se tuntui jopa helpolta. Kesäkuumalla voi sitten asiat olla toisin. Tosin Turun Flyygeliin verrattuna mantteli ei ole aivan ehkä yhtä paha, tosin käyn sitä toukokuussa toivottavasti kokeilemassa taas niin tiedän, olenko yhtään kehittynyt. Oivalluksen greidi voisi olla lähempänä 7a+, mutta toistonousijat sen voivat sitten 7a:ksi greidata :) Mutta hankala se on. Miten manttelin greidaat?

Oivalluksen ensimmäinen muuvi. The first move.








Mantteli.








Avainkrimpin tavoittelua. Hieman näkyy listassa mankkaa.
Searching for the key crimper.







Löytyi.
Got it.







Mantteli könytty ylös. Tällöin tajusin, että oikeasti olen tässä. Onneksi Ansa rauhoitteli alhaalla. Enää helppo släbipätkä kiivettävänä.
This time I realized that I am actually here! Now I just have to do about 3m slab climbing..easy part but the tree just behind makes you wanna not to fall..




Hiukka jänskätti.
Släbs are not my cup of tee :)










Se tarina tuli päätökseen ja uusi voi alkaa. Kiitos kavereille, oli juuri oikea päivä olla kiipeilemässä. Seuraava projekti voi alkaa, joka lähtee Oivalluksesta oikealle. Laitan siitä muutamia kuvia tulevien päivien aikan. Projektin nimi on "Lumiapinan kuuma kylpy". Ai niin, seuraavassa on reitin oikean käden kruksiote.