Naperokiipeilyä |
Rytmi oli selvä. Suunnitelmat oli laadittu. Aikataulutus
kunnossa. Jopa kerran teema oli valittu ja mielessä harjoiteltu. Kaikki oli
valmista. Kun ohjelma oli suunniteltu, eihän sitä tarvinnut kuin vain edetä sen
mukaan.
Voi pojat miten väärässä olinkaan.
Ensimmäinen naperokiipeily alkoi viime keskiviikkona.
Jännitin hieman etukäteen, että mitenkähän kaikki sujuu. Kaikki osallistujat
olivat tosin käyneet jo tutustumiskerralla, joten osallistujat olivat osittain
jo tuttuja. Muuten en osallistujista tiennyt kuin, että he olivat 4-7
vuotiaita. Paikalle saapui lopulta kahdeksan naperoa.
Minulla oli ajatus, miten parituntinen viedään läpi.
Etukäteen ajateltuna kaksi tuntia on aika paljon kiipeilyyn, ja siksi näillä
kerroilla on tarkoitus tehdä myös liikuntaleikkejä ja lapsilla on mahdollisuus
vaikka piirrellä aina välillä.
Mutta näin ajattelin kerran menevän.
Koska kiipeilyseinään on maalattu viidakkohenkinen kuva,
ajattelin, että me voisimme lähteä viidakkoseikkailulle. Kaikkihan tykkäävät tarinoista,
eikö totta? Alkulämppänä pitäisi siis ensiksi päästä tuonne viidakkoon. Millä
sinne pääsee? Autolla, lentokoneella, laivalla… lapset saisivat päättää ja joku
saisi aina näyttää miten esimerkiksi lentokone menee. Ja sitten kaikki
juoksevat lentokoneina ympäri salia.
Kun vihdoin päästäisiin viidakon reunaan, niin sitten
pitäisi päästä sinne seinälle. Mutta matkalla on paljon esteitä… Jos joku
tietää Leijonaa mä metsästän –laulun niin tämä huokuu samaa henkeä…
- Suo. Marssitaan suossa. Jalkoja nostellaan toooosi korkealle ja otetaan pitkiä askeleita.
- Silta. Tömistellään sillalla. Mutta kuinkas ollakaan. Lautoja on sillasta tippunut. Joten laudoille pitää aina hyppiä.
- Mättäät. Taas tuli suo vastaan. Loikitaan mättäiltä mättäille.
- IIK! Muurahaisia. Nopeaa juoksua paikoillaan.
- Joki. Huh. Onneksi rannalla on tukkeja. Yhdellä jalalla tasapainoilua tukkien päällä.
- HUMPS! Tukki pyörähti ja rantaan on uitava.
- Luola. Kiipeilyseinä sijaitsee salaisessa laaksossa, jonne pääsee vain pimeää luolaa pitkin ryömien.
HUH! Vihdoinkin perillä…
Lapset keksivät oikotien ja seinälle löydettiin jo
ensimmäisen suon jälkeen…
Noh, kiipeämään sitä oltiin tultu, joten eikun seinälle.
Alkuinnostuksen jälkeen jonottaminen ja säännöt, kuten patjalle ei mennä istuskelemaan
alkoivat muistua paremmin mieleen. Hieman jo pelotti, että mitähän tästä tulee...
Koitti hetki, jolloin säkkituolit ja hernepussit alkoivat
kiinnostamaan enemmän. Tällöin päätin kokeilla muutamia leikkejä, mitkä Sanna
oli linkannut, ja sovelsin niitä hiukan.
Ehdottomasti kaksi parasta juttua,
mihin lapset oikeasti pysähtyivät keskittymään, ja mitkä olivat heistä kivoja
olivat:
- Laiskiaiskiipeily. Miten laskiainen menee? Tosi hitaasti.
Otettiin kisa, kuka on paras laiskiainen eli kuka kiipeää hitaimmin ylös… ensi
kerralla pitänee ottaa revanssi.
- 5 sekuntia. Kaveri laskee alhaalla viiteen ja sitten vasta saa seinällä olija liikuttaa joko kättään tai jalkaansa, kumpaa nyt seuraavaksi haluaa. ”Vieläkö täytyy laskea”, kuvasi kommentteina ehkä parhaiten tätä, eli vuoroja vaihdettiin monta kertaa…
Lisäksi katsottiin muutamia ”tekniikkajuttuja”, ja vanhimmat
niitä jo innoissaan kokeilivatkin. Mikä oli sinänsä hauska huomata.
Mitä tästä kerrasta sitten opin? Annan lapsille hernepussit
heti ensimmäiseksi käteen, jolloin alkulämppä hoituu kuin itsestään.
Hikipäässä osallistujat saivat lähteä tälläkin kertaa pois,
ja kun olisi pitänyt lähteä kotiin, seinä alkoi kummasti kiinnostamaan…
Hyvinhän se naperokiipeily on sujunut. Heh, muksut on hyviä löytämään oikoreittejä ja keksimään helpompia tapoja tehdä liikkeitä. Testasin viidakkoseikkailun vähän soveltaen meidän kerhossa ja hyvin sujui me päästiin loppuun astikin. Yksi poika pyysi vielä et voitaisiinko tehdä se viidakkoseikkailu uudestaan ;)
VastaaPoistaHeh. Mahtavaa! Minun täytyy ehkä kokeilla vielä, päästäskö loppuun asti, mutta epäilen... :) Seuraavalla kerralla täytyy kokeilla sitä "Pelasta pehmo" leikkiä. Leikit tai tehtävät tuntuvat olevan se juttu.
VastaaPoista