 |
| Sinnikkyys palkitaan |
Uskallatko yrittää?
Kysymys voi tuntua hassulta, mutta halu kokeilla jotain uutta voi joskus tyssätä tähän epäonnistumisen tunteeseen.
Kiipeilyssä uskaltaminen voi tietysti konkretisoitua ihan sillä, että reitti voi olla esimerkiksi ulkokalliolla sen luonteinen, että se on yli omien kykyjen. Tällöin tietenkään ei kannata leikkiä rohkeaa, vaan kannattaa kuunella omia tuntemuksiaan.
Törmäsin Modernin idiootin kirjoitukseen Jumipäästä, joka viivytteli, koska pelkäsi epäonnistuvansa. Siinä oli mielenkiintoinen ajatus: ihminen, jota on aina kehuttu lahjakkaaksi, ei uskaltanutkaan kokeilla uusia juttuja, koska niissä hän ei saattaisikaan olla lahjakas, ja voisi näin ollen epäonnistua. Tällainen ihminen ajattelee, että jokaiselle on annettu syntyessään tietty määrä kykyjä, joita ei harjoittelemalla voi kehittää.
Vastaavasti lapsi, jota on aina kehuttu hyvästä yrittämisestä, ei pelkää epäonnistua, koska hän tietää, että yrittämällä asiat oppii ja hän näkee epäonnistumisen mahdollisuutena.
Kiipeily on yleensä 99 prosenttia epäonnistumista ja loppu onnistumista...
Tämän vuoksi se voi lajina olla välillä hankala sietää. Ainakin alussa. Siinä käytetään aivan eri lihaksia kuin mitä muuten käytetään (kukaan ei siis voi lähtökohtaisesti olla heti valmis seinälle, niitä lahjakkuuksia lukuun ottamatta ;))
Uusia reittejä ei ehkä uskalla kokeilla, koska on mahdollisuus, että sitä ei sitten pääsekään... "parempi ehkä pysyä tutuilla reiteillä".
Tosin kiipeilyssä alussa lahjakkaille saattaa tulla jossain kohtaa turhautuminen vastaan, jos reitit eivät enää menekään helposti, ja niitä joutuu hinkkaamaan kymmeniä kertoja.
Minulla on projekteja, joita olen yrittänyt vuodesta 2007 alkaen.
Kiipeilyssä kehittyäkseen täytyy olla siis valmis tippumaan.
Mutta se hyvä puoli lajissa on, että sitä tekemällä varmasti kehittyy kiipeilijänä. Ja kannattaa muistaa, että ennen kuin on tehnyt tuhansia toistoja melkein samanlaisista liikkeistä, ei voi olettaa, että jokin uusi vaikea reitti menisi ensiyrittämällä. Reitit vaativat usein hermotusta, lihasmuistin kehittämistä jne. Alussa vaikealta tuntunut muuvi saattaakin mennä jo viidennellä yrittämällä aivan helposti.
Ja se on jännä tunne se.
Jos kehitys tyssää, niin se onkin sitten eri jutun aihe...
Mutta ennen kuin opin kiipeilemään niin koitan pitää nämä tyttäreni sanat mielessä:
"Kun vaan kokeilee, ja kokeilee, ja kokeilee, niin voi tulla sellainen olo, että oppii."
Kiipeily on yleensä 99 prosenttia epäonnistumista ja loppu onnistumista...
Tämän vuoksi se voi lajina olla välillä hankala sietää. Ainakin alussa. Siinä käytetään aivan eri lihaksia kuin mitä muuten käytetään (kukaan ei siis voi lähtökohtaisesti olla heti valmis seinälle, niitä lahjakkuuksia lukuun ottamatta ;))
Uusia reittejä ei ehkä uskalla kokeilla, koska on mahdollisuus, että sitä ei sitten pääsekään... "parempi ehkä pysyä tutuilla reiteillä".
Tosin kiipeilyssä alussa lahjakkaille saattaa tulla jossain kohtaa turhautuminen vastaan, jos reitit eivät enää menekään helposti, ja niitä joutuu hinkkaamaan kymmeniä kertoja.
Minulla on projekteja, joita olen yrittänyt vuodesta 2007 alkaen.
Kiipeilyssä kehittyäkseen täytyy olla siis valmis tippumaan.
Mutta se hyvä puoli lajissa on, että sitä tekemällä varmasti kehittyy kiipeilijänä. Ja kannattaa muistaa, että ennen kuin on tehnyt tuhansia toistoja melkein samanlaisista liikkeistä, ei voi olettaa, että jokin uusi vaikea reitti menisi ensiyrittämällä. Reitit vaativat usein hermotusta, lihasmuistin kehittämistä jne. Alussa vaikealta tuntunut muuvi saattaakin mennä jo viidennellä yrittämällä aivan helposti.
Ja se on jännä tunne se.
Jos kehitys tyssää, niin se onkin sitten eri jutun aihe...
Mutta ennen kuin opin kiipeilemään niin koitan pitää nämä tyttäreni sanat mielessä:
"Kun vaan kokeilee, ja kokeilee, ja kokeilee, niin voi tulla sellainen olo, että oppii."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti