Naperokiipeily vanhemman näkökulmasta

Kiipeilyä Tarmon Talolla

Aloitamme tällä viikolla ensimmäiset naperokiipeilyt. Pidimme kaksi tutustumiskertaa Tarmon Talolla, joihin osallistuikin mukavasti perheitä. Kaiken kaikkiaan vain muutamalla taisi olla aikaisempaa kokemusta kiipeilyseinällä kiipeilystä (vaikka kaikkialle muualle olikin jo ennätetty kapuamaan…). Joku oli ennättänyt käymään jo Kiipeilypalatsillakin. 

Alkutohinan jälkeen ja seinän edessä touhutessa aloin kuitenkin huomaamaan, miten eri tavalla lapset suhtautuvat seinälle menemiseen. Tai siihen, mitä siellä seinällä tapahtuu. Tai mitä tapahtuu, kun sieltä pitää lähteä pois.

Naperokiipeily on mukavaa lapsi-vanhempi toimintaa. Lasta pääsee kannustamaan, näkee miten lapsi kehittyy jo yhden kerran jälkeen: hänestä tulee ehkä rohkeampi, eikä tarvitse enää niin paljoa vanhemman tukea takana. Toisaalta, pienimpien kanssa vanhempi pääsee auttamaan lasta ylemmäksi. Siksi ajattelin kirjoittaa muutamia huomioita vanhemmille eli mitä voi odottaa, kun naperon kanssa tulee ensimmäistä kertaa kiipeilyseinälle ja miten reaktioihin voisi ehkä suhtautua.

Lapsi on innostunut kiipeilystä

Lapsen päätä ei paljoa palele. Meillä seinä on 3,6 metriä korkea ja isoimmat lapset (5-6 vuotiaat) menivät jo helposti ylös asti. Viimeisen otteen olin laittanut ehkä 3,4 metriin. Topista (eli viimeisestä otteesta) on hyvä huudella vanhempaa katsomaan miten ylhäällä ollaan. Vanhemman tehtävä on ehkä enemmänkin hillitä menoa kuin rohkaista ja kannustaa. Kehut tietysti aina paikallaan.

Lapsi on alussa ujo

Lapsi saattaa katsella hyvän tovin, jopa puoli tuntia, ennen kuin uskaltautuu seinälle. Lasta ei kannata ”pakottaa” seinälle vaan kannattaa odottaa rauhassa, mitä tapahtuu. Jossain välissä lapsi voi haluta mennä kokeilemaan kädestä pitäen, jolloin ohjaajalta kannattaa kysyä, mikä on helpoin kohta kiivetä. Ensimmäinen kokemus voi joko rohkaista kokeilemaan lisää, tai sitten kokemus vahvistaa ajatusta, että kiipeily ei ole oma juttu. Vanhemman tehtävä on olla tukena, kävi kummin vain. Joskus, vaikka lapsi ei haluaisi enää kokeilla, pienen pohdinnan jälkeen lapsi innostuukin menemään takaisin.

Lapsi suuttuu kun ei onnistu

Vaikka innostus on kova, alussa ei välttämättä tiedä mitä pitäisi tehdä. Tällöin voi iskeä turhautuminen. Vanhemman tehtävä on taas vain kannustaa, ja kenties kysyä ohjaajalta, mistä kannattaisi aloittaa tai miten kohta pitäisi kiivetä, missä ei heti onnistunut. Jos lapsi käy toimimaan holtittomasti seinällä (suuttuu toden teolla) tällöin hänet kannattaa nostaa seinältä pois, rauhoittaa, ja mennä kokeilemaan ehkä yhdessä, vaikka ensiksi lapsi on sitä mieltä, että laji on ihan tyhmä.

Yrittää kovemmin kun ei onnistu

Näinkin voi käydä. Lapsi kokeilee itse eri reittejä. Hymyilee ja nauraa kenties sille, ettei nyt onnistunutkaan. Mutta olipa jännä kokeilla.

Kiipeily on niin kivaa, että ei haluaisi lähteä pois

Jos oli kivaa, tämä on mahdollinen seuraus.

Kokeilee vähän, ja puuhaa enimmäkseen muuta

Lapsi voi piirrellä tai juoksennella ympäriinsä. Huomasin, että neljä viisi vuotiaat keskittyvät jo hyvin kiipeilyyn, kun taas pienemmät leikkivät mieluummin vaikka koiraa… Lapsen ehdoilla kannattaa mennä tässäkin tapauksessa. Toisella tai kolmannella kertaa kiipeilykin saattaa jo kiinnostaa.

Haluaisi kovasti kiivetä, mutta ei uskalla kiivetä ylemmäksi

Kannattaa puhua rauhallisesti, koska lapsi voi vähän panikoitua vaikka olisikin vain metrin puolentoista korkeudella, jos korkeuteen ei ole tottunut. Tällöin kannattaa näyttää että laita jalka tähän ja tähän ja liikuta kättä ylemmäksi. Jos lapsi ei halua kiivetä, kysy haluaako hän alas vai kiipeäisikö niin, että vanhempi tukee kainaloista lasta seuraavan liikkeen ajan. Lapsen halun mukaan alas vaikka pyörähtäen (jotain kivaa jännän tilanteen jälkeen). Ylöspäin ei kannata työntää, koska jännitys voi todella olla lapsesta aivan liikaa.

Haluaa heti apua kun eteen tulee vaikeampi kohta

Tämä on yleistä pienempien kanssa. Alussa varsinkin. Jos otteet ovat vähän etäämpänä toisistaan tai niistä ei saa hyvin kiinni tai lapsi ei heti keksi mitä tehdä, niin vanhempi huudetaan helposti apuun. Lapsen pyyntöä kannattaa kuunnella, ja auttaa kohdan ohi. Seuraavalla kerralla lapsi ehkä jo muistaa, mitä pitää tehdä, ja menee eteenpäin ihan itse.

Niin ja joskus se alas hyppääminen voi olla hauskempaa kuin itse kiipeily…

Kiipeily tarjoaa kaikenlaisia elämyksiä vähän kaikille. Lapsesta voi oppia aivan uusia asioita, lapsi voi oppia uusia taitoja tai sitten lapsesta huomatut seikat vain vahvistuvat.

Hienointa on ehkä kuitenkin nähdä, kun kaikista ujoimmalla lapsella on levein hymy seinällä.