keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Kun pelkkä venyttely ei riitä

Sanotaan, että elämä muodostuu ihmisistä keitä tapaa (pahoittelen huonoa käännöstä).

Joskus uudella ihmisellä voi olla hyvinkin suuri merkitys. Ja siitä ihmisestä voi tulla hyvin merkittävä osa elämää, vaikka hän ei olisi ollut samalla polulla kuin vain pienen hetken.

Ja joskus he voivat olla hyvinkin yllättäviä. Merkitystä ei tämä toinen osapuoli välttämättä itse edes tajua. Minullekin kävi äsken niin.

Tapasin joulupukin.

Tai noh, en varsinaisesti tavannut (tontut olivat taas jättäneet lahjat oven taakse, hitsi), mutta paketeissa oli tällä kertaa jotain sellaista, mistä olin ajatellut, että ei kai se nyt voi toimia. Vaikka olin ylistäviä sanoja kuullut kavereilta jo ainakin vuoden päivät.

Kyse on nimittäin pilatesrullasta.

Ja ai että miten tekee kipeää! En tiedä onko kipu hyvästä vai pahasta, ainakin tietää että liike ottaa oikeasta kohdasta. Ei tietenkään kannata tehdä niin kovaa, että silmissä näkee tähtiä. 

Kävin heti aattona katselemaan Youtubesta, että mitä ihmettä rullalla voi tehdä. Yläkroppa oli tietenkin kiinnostuksen kohteena, koska sieltä ne jumit kiipeilijällä yleensä löytyy. Törmäsinkin yhteen varsin hyvään pätkään.

Oheisellä videolla näytetään, miten hauikset, olkapäät ja rintalihakset saa rullalla käsiteltyä. Itse ainakin testin tehtyäni huomasin, että kyllä, olkapäät kiristää. Murjomisten jälkeen tein testin uudelleen ja kyllä, takapuoli nousi hieman korkeammalle. 



Tätä olen tehnyt nyt aktiivisesti siitä lähtien ja täytyy sanoa, venyttelyn kanssa kädet tuntuvat jotekin kevyemmiltä. Varmaan tässäkin saa liikaa tehtynä itsensä aika hyvin pakettiin, mutta maltilla, ja kuunnellen omaa kehoa, rulla on hyvä oheisväline.

Jos ei hieronnassa raaski joka viikko tai kuukausikaan käydä, tämä on hyvä vaihtoehto. Hierontakaan ei vie itseltä vastuuta oman kehon huollosta, eikä pelkkä hieronta pidä jumeja loitolla. Itsellä on kokemusta myös siitä, kun tilanne on jo niin paha, ettei edes hieronta auta vaan ainoa keino on totaalinen lepo kiipeilystä.

Pilatesrulla on varmasti yksi oheisväline, mikä siirtää uutta tuollaista skenaariota epätodennäköistä-sarakkeeseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti